RETKI KORVATUNTURILLE

Huhtikuussa lähetetyssä sukukirjeessä sekä heinäkuussa lähetetyssä lisämeilissä kerroimme, että Väntänen sukuseura järjesti retken Korvatunturille 6-8.9.2019. Tässä raportti retkestä.

Jo retkeä alustavasti suunniteltaessa tiedettiin, että osallistuminen saattaa olla seuran jäsenille haastavaa. Matka Savukoskelle on useimmille sukulaisille pitkä ja viikonlopun lisäksi retkeen pitää varata myös perjantai. Matkaan tarvitaan hyvää kuntoa ja asianmukaiset varusteet. Riskinä on lisäksi pohjoinen syyssää. Kylmä ilma, tuuli ja jatkuva sade tekisi retkestä varmasti erittäin epämukavan.

Ei myöskään ollut ollenkaan selvää, voimmeko yöpyä autiotuvissa vai joudummeko selviytymään teltoissa, mahdollisesti hyvinkin kylminä öinä. Vaikka retken haasteellisuus tiedostettiin hyvin, sukuseura päätti joka tapauksessa järjestää retken – osallistujamäärästä riippumatta. Onhan kuitenkin kyse legendaarisesta KORVATUNTURISTA!

Retkelle ilmoittautui oppaat – ja yksi hieman muita karvaisempi yksilö – mukaan lukien yhteensä 10 lähtijää. Kahdelle henkilölle ilmaantui kuitenkin työ- ja opiskeluesteitä, joten retken lopulliseksi osallistujamääräksi muodostui kahdeksan. Retken valmistelijat pitivät määrää juuri sopivana. Pienessä ryhmässä yhteisten kantamusten – telttojen, kirveiden, sahojen, keittimien jne. – määrä jää suhteellisesti pienemmäksi, eli kunkin henkilön reppu on hieman keveämpi. Liian iso ryhmä taas ei sovi autiotupiin, vaan joidenkin on aina varmuudella jäätävä öiksi telttoihin.

Yksi seuran jäsenistä oli lupautunut toimimaan retken oppaana. Hän oli jo kesällä patikoiden tiedustellut reitin ja sen perusteella suunnitellut retken: aikataulut, yöpymispaikat jne. Opas otti vastaan ilmoittautumiset ja informoi käytännön järjestelyistä. Opas myös haki ryhmälle rajavyöhykeluvat.

Perjantai

Ryhmä kokoontui Lunkkaukseen (80 km Kemijärveltä). Siellä kaikki 7 ihmismatkaajaa + koira (11 kuukauden ikäinen pienimünsterinseisoja) varusteineen pakattiin kahteen henkilöautoon. Toisen auton vetokoukkuun oli kiinnitetty pyöräteline ja telineeseen läskipyörä, eli 10 cm levyisillä renkailla varustettu maastopyörä. Autojen keulat suunnattiin kohti 16 km päässä sijaitsevaa Savukosken kirkonkylää.

Savukoskella täydensimme pikaisesti muonatarpeitamme ja jatkoimme ajoa kohti Kemihaaraa. Päällystetty tie päättyi Martinkylän (26 km Savukoskelta) jälkeen ja jatkui soratienä. Ajomatkan aikana tutkittiin vielä uusimmat sääennusteet. Näytti siltä, että retken aikana sää on pilvipoutainen, pieniä sateita saattaa tulla ja päivälämpötilat pysyvät +5 ja +10 asteen välillä. Varsin hyvältä siis näytti.

Kemihaaraan saavuttiin klo 13. Kemihaarassa kolme jokea, Naltiohaara, Keskihaara ja Kemihaara yhtyvät Kemijoeksi. Autot pysäköitiin pienelle parkkipaikalle, varusteet purettiin autoista ja jatkettiin samoin tein patikoiden eteenpäin. Parinsadan metrin päässä autojen parkkipaikalta ylitettiin Naltiohaaran silta.

Kemihaaran päärakennus sijaitsee heti sillan jälkeen. Se näyttää ulospäin kyläkoululta, todellisuudessa se on rakennettu rajavartioston käyttöön. Kemihaarassa toimi vuoteen 1992 saakka rajavartiosto.

Matka jatkui pääosin kangasmaastossa. Pian ylitimme Keskihaaran tukevaa siltaa pitkin. Välillä kävelimme soiden yli pitkospuita pitkin. Pitkospuiden pintapuut oli rakennettu leveistä tuppeensahatuista lankusta siten, että muodostuu kaksi raidetta ja näin pitkospuita voi tarvittaessa ajaa mönkijällä. Pitkospuut olivat helpot kävellä. Sadekaan ei tehnyt pintoja liukkaiksi.

Myös pyörällä ajaminen onnistui pitkospuilla varsin hyvin, joskin puiden särmät olivat joissakin kohdin lahonneet, jolloin puiden väliin oli muodostunut aikamoinen rako.

Läskipyörän leveistä renkaista oli näissä kohdin hyötyä. Vain muutamassa harvassa kohdassa rako oli niin suuri, että läskipyörän leveä rengas olisi voinut upota siihen.

Matkan varrella tuli vastaan kaksi poroaitaa. Aikamme patikoituamme pääsimme 10 km päähän Vieriharjun autiotuvalle, joka toimii myös poromiesten kämppänä. Teimme pihan tulipaikalle nuotion, jossa ruokailimme ja levähdimme.

Kämpässä oli edellisen yön jäljiltä vielä kolme muuta kulkijaa. Ennen lähtöämme paikalle saapui vielä kolmen leidin ryhmä. Kiinnitimme erityisesti huomiota siihen, että he olivat kantaneet mukanaan varsin ylelliset eväät: kokolihapihvejä ja kunnon ruokajuomat.

Lepohetken jälkeen nostimme kantamukset selkään, ylitimme Vierihaaran (joka laskee Naltiohaaraan, joka taas muodostaa Kemihaarassa kahden muun jokihaaran kanssa Kemijoen) ja pienen suon – edelleen pitkospuilla varustetun – ja jatkoimme kohti koillista.

Koillis-Lapissa oli alkanut ruska. Luonto oli kaunis. Värikkäin vaihe olisi luultavasti tulossa noin viikon kuluttua. Joissakin paikoissa piti poiketa polulta tarkistamaan, mikä ihme saa maan pinnan loistamaan kirkkaan punaisena. Ne olivat syksyn kauniisti punastamia varpuja.

Neljän kilometrin jälkeen polku haarautui ja valitsimme etelänpuoleisen vaihtoehdon. Vielä kaksi kilometriä ja saavuimme Rakitsanojan kammille.

Rakitsanojan hirsikammi on lähes uusi, se on rakennettu vuonna 2017. Nimitys kammi tulee siitä, että rakennus on turvekattoinen. Sisällä oli kamiina ja peräseinän levyinen makuulaveri. Kammissa oli hyvä varustus: iso kaasupullo, kahden liekin kaasuliesi ja ruostumattomasta teräksestä valmistettu vesiämpäri. Pihalla lisäksi kunnon tulipaikka ja liiteri-puucee -yhdistelmä. Myös pieni kellari löytyi. Se oli maahan kaivettu noin metrin syvyinen putki. Sitä emme tosin niillä keleillä tarvinneet.

Muita retkeilijöitä ei näkynyt. Totesimme kortteerimme erinomaiseksi ja asetuimme taloksi. Koiraporukkamme pystytti yötä varten teltan, ilmeisesti siksi, ettei koiraystävämme varmasti häiritse kammissa nukkuvien yöunia.

Illalla istuimme ulkona nuotion ääressä, ruokailimme, joimme kahvia ja puhuimme mukavia. Olipa jollakin mukana vähän kuivalihaakin. Ja muuta maistuvaa.

Matkapuhelinten kentät olivat loppuneet jo pian Kemihaaran jälkeen. Puhelimilla ei voinut soittaa eikä tekstata. Sosiaaliseen mediaan tai yleensäkään nettiin ei päässyt. Nykyihmiselle se saattaa olla outo kokemus. Meidän porukastamme kukaan ei kuitenkaan ainakaan myöntänyt kaipaavansa nettiä. Pääteltiin, että hyvä vaihteeksi näin.

Jossakin vaiheessa, hämärän muuttuessa pimeydeksi siirryimme yöpuulle. Yö oli sen verran lämmin, ettei kammin kamiinaan tarvinnut viritellä tulta.

Lauantai

Aamulla herättiin omaan tahtiin. Söimme tuhdit aamupalat ja pakkailimme tavaroita pienempiin reppuihin. Opas tiesi neuvoa, että reitti kapenee ja yökasteiset heinät ja varvut saattavat kastella housujen lahkeet. Niinpä puimme päälle vedenpitäviä housuja.

Sää näytti varsin lupaavalta, aurinko jopa pilkahteli pilvien välistä. Päätimme, että tästä tulee hyvä päivä!

Kello 8 kaikki olivat valmiit lähtöön. Pääosa kantamuksista jätettiin kammille, siististi ulkoterassille, kuten retkeilysäännöt edellyttävät. Mikäli kammille sattuu poissaolomme aikana tulemaan muita ihmisiä, niin ei näytä siltä, että olisimme varanneet koko kammin omaan käyttöömme. Kantoon otettiin vain välttämättömät tavarat ja hieman evästä. Etenimme nyt kevein varustein ja siksi nopeammin kuin perjantaita.

Reitti tosiaan kapeni poluksi. Tähän saakka reittiä olisi pystynyt ajamaan mönkijällä, mutta ei enää tästä eteenpäin. Ensin ylitettiin suo, jonka pitkospuut olivat huonossa kunnossa. Noin puolentoista kilometrin päässä oli edessä puro, jonka rannat kasvoivat tiheänä monenlaisia varpuja. Pyörän sai hädin tuskin työnnettyä pusikon läpi. Tästä puolen kilometrin päässä mäntykankaalla reittimme yhtyi takaisin siihen reittiin, jolta olimme edellispäivänä erkaantuneet. Tämä oli taas sitä mönkijällä ajettavaa reittiä.

Pian saavuimme rajavyöhykkeen reunaan. Varoitustaulut eivät koskeneet meitä, meillähän oli luvat kunnossa. Merkityltä reitiltä ei kuitenkaan saanut poiketa.

Ylitimme vielä yhden ojan, jonka jälkeen maasto alkoi hiljalleen nousta ylöspäin. Matkalla oli pätkiä vanhoista pääosin lahonneista poroaidoista.

 Reitti jyrkkeni hiljalleen ja lopulta päädyimme uudenaikaisen poroaidan varteen. Jatkoimme kulkua aidan vartta pari sataa metriä pohjoiseen ja saavuimme portille, josta menimme aidan toiselle puolelle. Oppamme oli saanut Rajavartiostolta ohjeen, että erityisesti tämä poroaidan portti täytyy sulkea huolellisesti.

Poroaita kulkee yleensä aivan rajan läheisyydessä, mutta Korvatunturin kohdalla aita etääntyy rajasta. Niinpä portin jälkeen ylämäkeä oli vielä jäljellä muutama sata metriä, kunnes näimme tähystystornin. Polun oikealla puolella kasvoi paksu jäkälämatto, jollaisia en löydä Suomesta helposti! Aita esti porojen vierailut ja ilmeisesti muutkin kulkijat olivat muistaneet sulkea portin. Hetken kuluttua olimme perillä.

Korvatunturin päällä, paikassa, jonne saakka olimme saaneet luvan edetä, oli pieni mökki ja Rajavartioston tähystystorni. Siihen kiipeäminen ei ollut sallittua, mutta se ei haitannut, sillä näkymät olivat komeat maajalastakin. Kännyköilläkin pystyi soittamaan.

Tapasimme tietenkin Joulupukin sekä lauman tonttuja. Muori oli kuulemma lomalla jossakin etelässä. Muistutimme Pukkia kaikista niistä jouluista, jolloin lahjatoiveet eivät olleet ihan täysin toteutuneet. Luovutimme Pukille uudet lahjalistat tulevaa joulua ajatellen. Odotettavissa on, että näin henkilökohtaisesti toimitettuna toiveet varmasti toteutuvat.

Kello 11 kaikki asiamme oli toimitettu ja käännyimme paluumatkalle. Poroaidan portin jälkeen pyörämies ei malttanut vastustaa kiusausta, vaan lähti laskettelemaan aikamoista vauhtia alas tunturin rinnettä. Hetkessä jalkamiehet ja -naiset olivat jääneet kauas taakse. Alamäkeä jatkui pari kilometriä, joten muita ei enää kannattanut jäädä odottelemaan.

Korvatunturin rinteiden alkupäässä patikoijia vastaan tuli sama kolmen iloisen leidin ryhmä, joka edellispäivänä oli saapunut Vieriharjuun. Heilläkin oli vain kevyet kantamukset, painavat reput oli jätetty Vieriharjuun. Me lupasimme pitää heille saunaa lämpimänä, mikäli me jatkaisimme kammilta matkaa vielä samana päivänä Vieriharjuun.

Pyörämies oli jatkanut yhtä soittoa matkaa kammille saakka. Muut saapuivat sinne noin tunnin sen jälkeen, kun pyöräilijä oli jo siellä.

Kammilla ruokailtiin ja levättiin. Matka kammilta Korvatunturille ja takaisin oli tuntunut aika pitkältä. Syykin selvisi. Kartan perustella matkaa oli 6 km yhteen suuntaan. Olimme kuitenkin Korvatunturissa virittäneet yhdestä kännykästä GPS:n päälle, ja se kertoi lahjomattomasti todellisen kuljetun matkan: 9 km. GPS näytti myös reitin muodon, mikä selitti matkan pituuden. Rajavyöhykkeellä reitti teki ison siksakin.

Pakkasimme tavaramme taas isoihin reppuihin. Yhden kulkijan jalkojen alkavat rakot saivat suojakseen teipit.

Tälle päivälle oli kuljettu jo 18 km, mutta kammilla meidän piti tehdä päätös: jatkammeko vielä 6 km eteenpäin Vieriharjuun vai yövymmekö toisenkin yön kammissa ja jatkamme seuravana päivänä loppumatkan 16 km Kemihaaraan. Kenelläkään ei oikein tuntunut olevan vahvaa mielipidettä, kunnes yksi meistä sanoi, että eiköhän jatketa Vieriharjuun. Päätös oli näin tehty.

Pyöräilijä ajoi edellä Vieriharjuun ja viritti saunan ja vesipadan pesiin tulet.

Koiraystävällämme riitti vielä hyvin energiaa. Pienimünsterinseisojien liikunnan tarve on suuri ja ne ovat nuorina erittäin vilkkaita. Ne ovat myös sosiaalisia ja valppaita. Juuri tällainen koirammekin oli. Se jaksoi juosta, tutki etumaastoa ja palasi vähän väliä tarkistamaan, että ryhmässä kaikki oli kunnossa.

Patikoijien saavuttua Vieriharjuun sauna oli kuumana. Päätettiin, että naisväki pääsee ensin saunaan. Muu porukka istuskeli pihan nuotiopaikalla ja jutteli paikalle saapuneen koiramiehen kanssa. Mies oli matkalla yhdessä kääpiösnautserin kanssa. Pahaksi onnekseen he olivat Kemihaarasta lähtiessään unohtaneet vesipullot autoon. Koko 10 km matkalla Vieriharjuun ole paikkoja, mistä saa juomavettä. Kääpiösnautserille oli tietenkin tullut jano ja se oli välillä kieltäytynyt etenemästä. Mies oli pariin otteeseen joutunut kantamaan koiraa. Onneksi ei ollut kesäkuuma. Tarjosimme heille omia vesipullojamme. Emme tulisi kuitenkaan tarvitsemaan niitä kaikkia enää loppuosuudellamme. Yhden, pienimmän ja halvimman pullon, he lopulta suostuivat meiltä ottamaan.

Tytöt viihtyivät saunassa hyvin. Saunasta kuului koko ajan juttelun ääntä. Tunnin kuluttua he lopulta olivat valmiit luovuttamaan saunan miesväen käyttöön. Me kaikki viisi sovimme juuri sopivasti yhtaikaa lauteille. Miehillä riitti juttua niinikään. Olimme kaikki kiinnittäneet huomiota siihen, että paikalle saapuneen miehen seurassa ollut kääpiösnautseri oli erittäin älykkään oloinen yksilö.

Toinen esimerkki saunajutuistamme olkoon seuraava. Yksi meistä osasi kertoa, millä tavalla poromiehet lähettävät tekstiviestejä kännykän kuuluvuusalueen ulkopuolella. He naputtelevat viestin ja heti, kun he painavat lähetä-painiketta, he heittävät kännykän niin ylös ilmaan kuin vain jaksavat. Ylhäällä puiden latvojen yläpuolella kännykkä löytää verkon ja viesti menee perille. Ellei verkkoa kuitenkaan ehtinyt löytymään niin kännykkä kertoo sen. Sitten vaan uusi yritys. On kuulemma ihan varma konsti. Nerokasta. Ellei jutussa sitten ole mukana Lapin lisää.

Kiukaasta sai riittävästi löylyä, mutta ei niin kipakasti, että se olisi hiljentänyt juttuja. Koko miesporukka kävi tietenkin uimassa joen vilpoisessa vedessä. Tuo sinänsä vaatimaton eräsauna oli ihan luksusta. Sauna oli, Korvatunturin jälkeen, koko reissun kohokohta. Kannatti jatkaa kammilta eteenpäin tänne Vieriharjuun.

Illan jo hämärtyessä Vieriharjuun saapui myös Korvatunturissa käynyt kolmen leidin ryhmä. Kovakuntoisia olivat! Olimme ihan turhaan katsoneen nenänvartta pitkin heidän ylellisiä eväitään. Mies ja snautseri (mies oli kertonut koiran tykkäävän saunasta) olivat tässä vaiheessa myös ehtineet saunoa. Sauna oli lämmin naisporukkaa varten, kuten me olimme heille Korvatunturin juurella luvanneet.

Meidän porukka vetäytyi Vieriharjun kämppään. Se oli paljon isompi kuin kammi. Varustus oli sen sijaan samanlainen kuin kammissa. Paikalle saapui vielä yksi nuorehko retkeilijä. Hän – kuten leiditrio – halusi yöpyä teltoissa. Sen sijaan mies ja kääpiösnautseri kyselivät varovasti, voisivatko myös he yöpyä kämpässä. Heillä kun ei ollut mukanaan telttaa ja heidän suunnitelmansa nukkua saunan ulkoterassilla oli mennyt pilalle, kun kolmen leidin seurue oli ilmestynyt Korvatunturista saunomaan. Tottahan toki se sopi meille. Meidänkin porukkamme yöpyi kokonaisuudessaan kämpässä, myös meidän pienimünsterinseisojamme.

Illalla istuimme vielä tuvan pöydän ääressä ja pelasimme herttaa. Korttipakka oli löytynyt kämpästä. Oppaamme opetti halukkaille omasta mielestään oikeaoppisia lihasvenyttelyitä. Oppilaat eivät ihan osanneet, mutta yritykset hauskuuttivat kaikkia, myös korttiringissä istuvia.

Nukkumaan asetuttiin niin, että koirat olivat lattialla. Snautserimies asettui koiransa viereen lattialle, vaikka laverille meidän porukan sekaan olisi mahtunut. Kääpiösnautserilla oli oma makuupussi ja se osasi käyttää sitä esimerkillisen hyvin.

Tuumimme, että aivan kuten aamulla päätettiin, niin päivä oli tosiaan ollut erinomaisen hyvä!

Yö sujui rauhallisesti. Hieman odotusarvojen vastaisesti koirista ei ollut yön aikana pienintäkään häiriötä.

Sunnuntai

Aamulla meillä ei ollut kiirettä, koska odotettavissa oli vain 10 km matka. Aamiaisen ja ison kahvipannullisen jälkeen pakkailimme varusteemme, siistimme kämpän ja valmistauduimme lähtöön.

Pyöräilijä lähti ajelemaan omaan tahtiin ja erkani patikkaryhmästä. Alkoi sadella, ei paljon, mutta sadevarusteita puettiin kuitenkin kaiken varalta päälle. Emme tienneet ennakolta sateen alkamisesta, koska emme olleet päässeet näkemään säätiedotuksia. Tässäkin mielessä eilinen päätös jatkaa kammilta Vieriharjuun oli ollut oikea. Tällä kymmenen kilometrin matkalla sade ei ehdi merkittävästi haitata meitä.

Noin puolitoista kilometriä ennen autoja, Keskihaaran varrella, oli paikka, mistä sai vettä ja josta löytyi kaatunut mänty. Niinpä pyörämies pysähtyi, teki kynsitulet, keitti nokipannussa vettä ja kaatoi ensimmäisen pannullisen kolmeen kahvipussiin. Uusi pannullinen tulille ja juuri veden alkaessa kiehua patikkaryhmä saapui paikalle. Juotiin kahvit ja syötiin eväitä.

Loppumatka sujui vaivattomasti. Sade ei ollut meitä juurikaan kastellut. Kemihaaran sillalla ihailimme vielä hetken virtaa. Tästä alkaa Suomen pisin joki, joka 550 km päässä, Kemin ja Keminmaan rajalla, lopulta laskee Pohjanlahteen. Saavuimme autoille ja pakkasimme tavarat ja itsemme niihin. Starttasimme autot kohti Lunkkausta. Ja sieltä edelleen kohti kotia.

Retki oli tehty ja Korvatunturi valloitettu.

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut reissu! Näitä kannattaa järjestää lisää.

Linkkejä:

Tietoa Korvatunturista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Korvatunturi

https://www.retkikartta.fi/  (kartta, josta löytyy reitit, tuvat jne.)

https://www.luontoon.fi/tuvat/rakitsanojankammi (1. yöpymispaikka)

https://www.luontoon.fi/vieriharjuautiotupa  (2. yöpymispaikka)

Alle voit kirjoittaa mahdolliset kommenttisi. Ne julkaistaan sen mukaan miten ylläpitäjä ehtii käymään ne läpi.